Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Kaikki blogit puheenaiheesta Siniset

Mitä opin Timo Soinilta?

Timo Soini ilmoitti pari päivää sitten, ettei asetu ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Hän ei siis aio julkisesti hävitä vaaleja.

Hän ei ole näköjään sellainen kapteeni, joka uppoaisi laivansa mukana.

En ole tuntenut Timo Soinia henkilökohtaisesti, enkä mielelläni esitä arvioita henkilöistä tai asioista, joita en tunne.

Keskusta on unohtanut köyhän asian, maakunnat ja viljelijät!

 

Keväällä 2015 Suomi oli katastrofin partaalla. Valtava julkisen sektorin velkaantuminen, kasvava työttömyys, yritysten sammunut investointihalu ja oven takana väijynyt luottoluokituksen romahdus pakottivat suunnan muutokseen. 

 

Juudaksen matka - Soinin poliittinen testamentti

Timo Soinin jättäessä kotimaan politiikan, on syytä muistella vuoden 2017 kunniattomia tapahtumia. Kirjoitus on alunperin julkaistu Uudessa Suomessa 7.7.2017. Toimittaja Lauri Nurmen kirja julkaistiin 24.10.2017.

Perussuomalaisten puoluekokouksesta on kulunut kuukausi. Selkeästi Jussi Halla-aholle hävinnyt kilpakumppani Sampo Terho totesi kokouksen päätteeksi, että ”nyt yhdessä eteenpäin”. Toisin kävi.

Älä ihmettele, Hjallis

Kansanedustaja Hjallis Harkimo (LiikeNyt) näkyy ihmetelleen, että onko joku menettänyt järkensä kansanedustaja Ari Jalosen (Sin) ehdokkuuskuviossa. Aivan suotta se Hjallis siellä ihmettelee, politiikassahan sanotaan olevan kaiken mahdollista kuten kuluva kausi sinisineen on osoittanut.

Ehkä Harkimo on siellä eduskunnassa liian lähellä huomatakseen, että sinisten ryhmä hallituksessa on edustanut lähinnä kokoomuksen kypäräsiipeä eikä eduskuntaryhmästästäkään ole protesteja harjoitetulle politiikalle kuulunut. Tyypillisestä paita&peppu-ilmiöstä on siis kysymys.

Simon Elo varastaa toisen blogitekstejä ominaan

Häpeä Simon Elo. Blogitekstissä turvaa vapaa suomi sinä kehut Olkiluoto 3:sta merkittävimpänä ympäristötekona ja sitä kuinka paljon tuulivoima on tuottanut kymmenen vuoden aikana sähköä. Näistä mietin, että missä olen aikaisemmin lukenut saman viestin. No eilen Tere Sammallahti julkaisi blogin Olkiluoto 3 on vuosisadan tärkein ympäristöteko!, jossa käytetään vielä aivan samoja sanontoja.

Eduskunnan jättävät siniset epäilevät sote- ja maakuntauudistusta

Eduskunnan vapaaehtoisesti jättävät sinisten kansanedustajat Vesa-Matti Saarakkala ja Pentti Oinonen ovat tänään ilmoituksillaan aiheuttaneet lisää epävarmuutta  pääministeri Juha Sipilän sote- ja maakuntauudistuksen läpimenolle. Näiden ilmoitusten jälkeen hallituksen enemmistö sote- ja maakuntauudistuksen takaa on syöty.

Pääministerin siniset hetket

Hellurei ja hellät tunteet, mitä nyt välillä vähän kiehahtaa. Pääministeri Juha Sipilä pillastui ja pisti Sinisten valtiosihteerin Samuli Virtasen kokousboikottiin, jostakin syystä. Syy saattaa olla muukin kuin julkisuudessa kerrottu epäily vuodosta. Tosin selitys on siinä mielessä looginen, että henkilö joka piiloutuu auton tavaratilaan, jotta kukaan ei näkisi hänen käyneen tiettyyn aikaan tietyssä paikassa vaikuttaa pelimieheltä joka on valmis käyttämään monenlaisia keinoja asiansa edistämiseen.

Minusta ei olisi tullut insinööriä Sipilän hallituksen aikaan

Opintorahan leikkaaminen...

Kokoomus, keskusta ja siniset jaksavat leikata. Heidän puheissaan se kuitenkin kääntyy niin, että opintotukea nostettiin.

Opintorahaa leikattiin ja opintotuen opintolainan osuutta tuesta nostettiin. Kela

Alvillisuuden alarajaksi 30.000 euron liikevaihto

SDP ehdotti tänään 26.1.2019 alvillisuuden alarajaksi 30.000 euroa. Sinänsä hyvä, että tälle löytyy kannatusta muissakin puolueissa, sillä Sinisten vero-ohjelmaan on kuulunut ehdotus alvillisuuden alarajan nostamisesta.

Tällä hetkellä yritys on yleensä arvonlisäverovelvollinen, jos se myy tavaroita tai palveluita yli 10.000 eurolla tilikaudessa (12 kk).

Huojennusta arvonlisäveroon on mahdollista saada, jos liikevaihto jää alle 30.000 euron.

Hallitus vyöryttää 72,5 % yli 100 000 työllistetty työvoiman ulkopuolelta

En jaksa tätä hallitusta. En jaksa tätä mediaa. Yli 100 000 työllistynyt työvoiman ulkopuolelta, mutta sitä ei mainita missään. Opintotuen leikkauksen jälkeen työllistyneissä näkyy selvä piikki. Media ei kysele, media ei valvo, media pelaa hallituksen puolesta.

 

Kyllä, marraskuussa hallituskauden aikana oli työllistynyt 121 000 henkilöä.

 

Kukaan ei kertonut 100 000 työllistyneen työvoiman ulkopuolelta. (Opiskelijat, eläkeläiset...)

 

Kukaan ei kertonut 61 000 työttömän työllistyneen.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä