Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Kaikki blogit puheenaiheesta Alkoholi alkoholipolitiikka

EU-komissio vahvisti kieltolakiajan olevan ohi 

Euroopan komissio ei pidä kansanterveydellisiä syitä riittävinä perusteluina kieltää alkoholin etämyynti ulkomailta. Komissio on ottanut kantaa Suomen alkoholin etämyyntiä koskevaan lakiluonnokseen Suomen pyynnöstä. 


Alkoholin etämyyntiä koskeva sääntely jätettiin pois, kun Suomeen säädettiin viime vuonna uusi alkoholilaki. Laista äänestäessään eduskunta kuitenkin edellytti, että hallitus selkiyttää myös etämyyntiä koskevia säädöksiä. Etämyynti on alkoholikauppa, jossa myyjä huolehtii myös kuljetuksista ja veroista. 
 

Alkoholipolitiikan ennustaminen ei ole rakettitiedettä

Mediassa on ollut tänään pieni farssi, jossa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija on kieltänyt THL:n ennustaneen alkoholilain lisäävän alkoholikuolemia. THL:n oli alkoholilakivalmistelun alla näkyvästi ennustanut 150 (tai jopa 300-500) uutta kuolemaa mikäli uusi alkoholilaki hyväksytään.

Alkoholin taloudelliset vaikutukset valtiolle ja yhteiskunnalle

Alkoholin käytöllä on yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sen aiheuttamat terveyshaitat tarjoavat perusteen alkoholin saatavuuden rajoittamiselle. Ajoittain saatavuuden rajoittamista perustellaan kuitenkin myös taloudellisilla vaikutuksilla, mutta harmillisesti näitä vaikutuksia ymmärretään huonommin kuin terveydellisiä. Joskus jopa keskustelua käydään vain virheellisten ennakkoluulojen pohjalta. 


Taloudelliset vaikutukset

Alkoholihaittoja voidaan ehkäistä ilman Alkon monopolia

Alkon vähittäismyyntimonopolia yli 5,5% alkoholijuomille perustellaan sen kansanterveyttä ja valtion taloutta tukevalla vaikutuksella. Monopoli on kuitenkin ristiriidassa elinkeinovapauden kanssa. Monopolin hyödyt voidaan onneksi saavuttaa myös ilman monopolia ja täten laajemmin mahdollistaa elinkeinovapauden toteutuminen. 

 

Monopolin hyödyt

Etämyyntityöryhmän ehdotus on byrokraatin unelma

Sosiaali- ja Terveysministeriön vetämä alkoholijuomien rajat ylittävän etämyynnin rajoittamista selvittävä työryhmä on saanut raporttinsa valmiiksi. Työryhmä esittää etämyynnin kieltämistä yli 5,5% alkoholijuomien osalta ja monivaiheista prosessia mietojen juomien etämyynnin osalta.

SIKANAUTAVIRHE JA ALKOHOLIPOLITIIKKA

Eduskunnassa keskustellaan uudesta alkoholilaista ja alkoholiveron korotuksista. Perustelut nojaavat ns. kokonaiskulutusteoriaan. Teoria väittää että alkoholin kokonaiskulutus määrää paljonko ihmiset juovat. Asia on päinvastoin: ensin kaikki kuluttajat juovat osansa ja kokonaiskulutus on niiden määrien summa. Teoria ei kestä kriittistä tarkastelua.

Etämyyntikielto törmäsi perustuslakiin

Alkoholilakia koskeva tuore perustuslakivaliokunnan lausunto julkaistiin 21.11, samoin sitä varten saadut asiantuntijalausunnot. Laajaa mielenkiintoa herättänyt kysymys etämyynnistä päätyi tulkintaan, joka paljastaa melko karuja asioita virkamiesten mahdollisuuksista kävellä poliittisten päättäjien ja jopa lakien yli avoimesti ja kenenkään siihen puuttumatta. Perustuslakivaliokunta katsoo, että lakiesitys ei kiellä alkoholin etämyyntiä. Ja koska pykälät ovat pysymässä entisellään, voidaan tulkita, ettei se ole ollut kiellettyä aikaisemminkaan.

Viron alkoholinpolitiikka epäonnistunut, oppiiko Suomi?

Viron alkoholipolitiikka on kokenut kolauksen ja suoranaisen epäonnistumisen. Siellä alkoholista saadut verot laskevat vaikka niiden piti nousta.  Eli takkiin tulee ja haitat jäävät kumminkin Viroon. 

Virossa ollaan jo puhuttu, että korotuksen alkoholinveroon pitäisi peruuttaa. 

Mielenkiintoista on seurata miten Suomessa asiaan suhtaudutaan. Jos Viro peruuttaa veron noston, niin se tietää sitä, että matkustaja tuonti Suomeen ei ainakaan vähene. 

Päihteet suhde kansanterveys

Päihteiden (niputan tähän nyt tällä kertaa kovahkot huimausaineetkin) totaalista kieltolakia ajavat edelleen sellaisetkin tavan kansalaiset, jotka eivät sen vaikutuksesta hyötyisi. Jos sivuutetaan nyt se, että kännissä keskimäärin on kiva olla ja ihmiset tykkää olla viihteellä, ja keskitytään ihan kansanterveyteen.

Luova kehitysapu?!

Eikö siitä ollu joskus muutama hallituskausi sitten puhetta, että kun alkoholiveroa nostetaan, niin kulutus ei vähene ja tuonti ei lisäänny merkittävästi...? Kannattaisiko nyt vähän syynätä niitä tilastoja kuluneilta vuosilta? Tietysti jos hallitus tarkoittaa, että 100 miljoonaa ohjataan muihin Balttian maihin, niin sittenhän tää käy ihan järkeen. Kyllähän entisiä Neuvostomaita voi näinkin avustaa, etenkin kun Suomen avoin avustus Kreikalle ei saanut niin positiivista vastaanottoa. 

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä