Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 30 min 29 s sitten

Pääanalyytikko ministerin Finnair-huomiosta: ”Konkreettinen esimerkki valtio-omistajan riskeistä”

2.8.2018 18:26

Sijoitusasiantuntijat ovat keskustelleet Twitterissä kriittisesti omistajaohjausministeri Mika Lintilän (kesk.) näkemyksestä, että Finnair lentää liian laiskasti Pohjois-Suomeen.

–Kysyntää olisi, mutta Finnair ei halua lentää. Aikooko ministeri kysyä Finnairilta, miksi se ei tartu business-mahdollisuuteen? Vai aikooko omistajaohjausministeri pakottaa Finnairin lentämään kannattamattomasti, professori Vesa Puttonen pohtii.

Inderesin pääanalyytikon Sauli Vilénin mukaan kyseessä on konkreettinen esimerkki valtio-omistajan riskeistä.

Ay-liikkeen suuret Kojamo-myynnit hämmentävät taas – KL:”Erillisiä diilejä ei ole tehty”

2.8.2018 17:35

Ammattiyhdistysjärjestöt näyttävät takoneen heinäkuun aikana noin 40 miljoonan euron arvosta rahaa Kojamon osakkeilla. Asia käy ilmi Kojamon tuoreimmasta omistajaluettelosta, jonka yhtiö on päivittänyt sijoittajasivuilleen kuunvaihteessa. 

–Kaikki myynnit ja järjestelyt liittyvät listautumiseen. Sen jälkeen erillisiä diilejä ei ole tehty, koska lock-up on yhä voimassa, Kojamon talousjohtaja Erik Hjelt sanoo Kauppalehdelle.

Urheilija ilmoitettiin EM-kisoissa väärään lajiin – kertoo karua kieltä suomalaisen yleisurheilun tilasta

2.8.2018 16:44

Seitsenottelija Maria Huntington oli vähällä jäädä rannalle Berliinin EM-kisoissa kilpailevasta Suomen joukkueesta Huntington oli valittu Suomen joukkueeseen, mutta hänet oli vahingossa ilmoitettu väärän lajin, korkeushypyn odotuslistalle.

Odotuslistalla ovat ne urheilijat, jotka eivät ole rikkoneet EM-kisojen tulosrajaa, mutta mahtuvat kisoihin kauden tulosrankingin perusteella. Huntington oli kisakelpoinen seitsenottelussa.

Touko Aalto: ”Minua ei hiljennetä valtamerilaivallisella kuraa ja väkivaltauhkauksilla”

2.8.2018 16:43

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sanoo puolustavansa jatkossakin ihmisoikeuksia ja jokaisen jakamatonta ihmisarvoa.

–Minua ei hiljennetä valtamerilaivallisella kuraa ja väkivaltauhkauksilla. Sipilän hallituksen nuivan ja epäinhimillisen turvapaikkapolitiikan on muututtava, hän tviittaa.

 

Kesän tähän mennessä kovimmat ukkoskuurot liikkeellä juuri nyt: ”Noin 9000 maasalamaa”

2.8.2018 16:11

Ilmatieteen laitos on antanut lähes koko Suomeen sadevaroituksen, joka mukaan  iltapäivällä ja illalla voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Lisäksi kesän tähän mennessä kovimmat ukkoskuurot ovat liikkeellä juuri nyt.

–Kesän kovimpia ukkoskuuroja liikkuu Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Rakeet voivat olla 2-5 cm kokoisia ja vettä tulee paikoin erittäin rankasti, Ilmatieteen laitoksen meteorologit tviittaavat. 

Meteorologien mukaan tänään on kesän vilkkain ukkospäivä tähän asti.

Uutta tietoa Teuvo Hakkaraisen asumiskohusta: ”Jälkikäteen ajatellen tässä kohtaa olisi pitänyt nostaa kädet pystyyn”

2.8.2018 15:25

Kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) mukaan hänen kansanedustajakollegansa Teuvo Hakkarainen (ps.) on mustamaalattu aiheettomasti kansanedustajien kulukorvauksista nousseessa kohussa.

– Edustaja Hakkaraista on yritetty syyllistää ja mustamaalata tässä asiassa turhaan, Vähämäki kirjoittaa Facebookissa julkaisemassaan kommentissa. 

Tutkija ei niele Valkoisen talo selitystä Donald Trumpin tviitistä: ”Ei ole pelkkä viaton mielipide”

2.8.2018 14:59

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders linjaa, ettei Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskiviikkona kirjoittamissa tviiteissä ole kyse oikeuden estämisestä. Ainakin kaksi tutkijaa on vahvasti eri mieltä.

–Kyseessä ei ole käsky, vaan presidentin mielipide, Sanders vastasi asiasta kysyneille toimittajille Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa

Näkökulma: Lunastaako Touko Aalto nyt paikkansa? Pakkopalautuskohu avasi tilaisuuden

2.8.2018 14:05

Vihreiden Touko Aalto näyttää viimein saavan ilmaa puheenjohtajuutensa alle. Vihreiden kannatuskäyrä on osoittanut viime syksyn jälkeen kaakkoon, kun puolueelle ensin mitattiin ennätyslukemia. Aallon aikana vihreiden kannatus on ollut lähes vapaassa pudotuksessa.

Puheenjohtajan etsikkoajan pitäisi olla jo ohi, puolueen vaikuttajat tuskailevat.

Puolueen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin kansalaistottelemattomuus Finnairin lennolla näyttää lopulta tarjonneen paikan, jossa Aallolla on käden ulottuvilla ja tarjottimella mahdollisuus oman paikkansa lunastaminen.

Kokoomuksesta kova ryöpytys vihreille: ”Oman käden oikeus ei kuulu suomalaiseen demokratiaan vuonna 2018”

2.8.2018 13:55

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra ryöpyttää vihreiden toimintaa puolueen lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen tapauksessa. Kopran mukaan vihreiden toiminta on epäjohdonmukaista ja sekavaa.

–Miten on mahdollista, että tietämättä lentokoneessa palautettavan taustoja, sitä miksi hän palautetaan, onko hän syyllistynyt rikokseen tai mihin häntä oltiin viemässä, vihreät silti tietävät muita paremmin ja saavat ottaa oikeusvaltion toimet omiin käsiinsä, Kopra kysyy tiedotteessaan.

Hän arvostelee myös lentoturvallisuuden vaarantamista. 

Myrskyn silmään joutunut Kai Mykkänen: ”Mielenilmaisun vapaus on tärkeä perusoikeus, mutta on tärkeä vetää raja”

2.8.2018 13:23

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on selventänyt kantaansa mielenilmaisuihin. 

–Mielenilmaisun vapaus on tärkeä perusoikeus, mutta on tärkeä vetää raja siihen, että viranomaisen työn mielivaltainen estäminen tai lentokapteenin ohjeiden vastustaminen on lainvastaista ja aiheuttaisi yleistyessään kohtuutonta haittaa ja jopa vaaraa ulkopuolisille, ministeri tviittasi torstaina.

MTK-johtajat kummissaan: Suomen ainutlaatuisilla ruokamarkkinoilla markkinatalouden mekaniikka ei toteudu

2.8.2018 12:45

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton jäsenliittojen puheenjohtajat vaativat kaupparyhmien johtajilta pikaisia linjauksia siitä, miten kauppa kantaa vastuunsa suomalaisen ruoan tulevaisuudesta.

MTK-liittojen puheenjohtajat kokoontuivat keskiviikkona kriisikokoukseen ja vaativat pikaisia toimenpiteitä maatilojen talousahdingon ratkaisemiseksi.

–Normaalisti markkinataloudessa kustannusten nousu ja huono sato kompensoituu hintojen nousulla. Suomen ainutlaatuisilla ruokamarkkinoilla tämä ei kuitenkaan toteudu, MTK:n johtajat toteavat kannanotossaan.

Vuokraturvan Metsola: Kela simputtaa opiskelijoita ja hankaloittaa yksiöpulaa – ”Ei saavuteta mitään”

2.8.2018 12:15

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola oudoksuu Kelan tapaa tarkkailla opiskelijoiden asumisjärjestelyjä.

Opiskelijat siirtyivät viime elokuussa yleisen asumistuen piiriin, mikä on vaikeuttanut kimppa-asumista.

Kämppisten tulot vaikuttavat nyt opiskelijan saamaan asumistukeen, ellei jokaisella ole omaa erillistä vuokrasopimustaan. Vuokranantajat eivät taas innostu erillisistä sopimuksista, koska ne johtavat tilanteisiin, jossa jonkun irtisanoutuessa osa asunnosta on vuokrattuna ja osa ei.

Nuorisosäätiön toimitusjohtaja: Sotkujen selvittämien voi kestää jopa vuosia

2.8.2018 11:57

Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman kertoo, että säätiö toimii nyt avoimesti poliisin ja viranomaisten kanssa.

Nuorisosäätiön tuoreen toimitusjohtajan Kimmo Pihlmanin mukaan koko vyyhdin selvittäminen poliisin kanssa voi kestää kuukausista vuosiin. Poliisi on tutkinut osaa epäillyistä rikoksista jo ennen kuin Nuorisosäätiö aloitti tutkimukset poliisin kanssa.

–Nämä ovat liiketoiminnallisesti perustelemattomia toimia ja säätiön käsityksen mukaan myös säätiön vastaisia toimia.

Arvio radiossa: ”Protestit ääri-ilmaus” – Luottamus turvapaikkapäätöksentekoon heikentynyt

2.8.2018 10:45

Palautukset Afganistaniin pitäisi keskeyttää maan turvallisuustilanteen vuoksi, katsoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston Rainer Hiltunen Ylen radion Ykkösaamussa.

HJK:n eurotaival jatkuu vielä: "Juoni on varmasti samanlainen"

2.8.2018 09:28

Helsingissä nähtiin hieno jalkapallotapahtuma keskiviikkona, kun HJK kohtasi täydellä Töölön Telia 5G-areenalla Mestareiden liigan karsinnassa valkovenäläisen BATE Borisovin. HJK musta kolmeminuuttinen ensimmäisellä puoliajalla ratkaisi voiton kuitenkin BATE:lle. Valkovenäläisjoukkue meni jatkoon voitettuaan 2-1.

HJK pystyi ihan hyvin laittamaan kampoihin BATE:lle. Mostagh Yaghoubi kavensikin 1-2:een ja maalipaikkojen valossa HJK:lla olisi ollut saumoja voittoonkin.

Elinkeinoministeri Lintilä: Terrafamen arvo jo ”satoja miljoonia” – myynti mahdollinen ”ajan kanssa”

2.8.2018 09:10

Elinkeinoministeri sanoo tarttuvansa Pohjois-Suomen matkailuyrittäjien huoleen harvoista lennoista. Terrafamen kaivoksesta on tehty ministeriössä jo laskuharjoituksia.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kierteli alkuviikon kuulemassa Pohjois-Suomen yrittäjiä. Matkailualan huoli tuntuu olevan yhteinen: Finnairin harvat lennot Helsinki-Vantaalta Ivalon lentokentälle talvisesongin ulkopuolella.

Ympäristökeskus laski: Valkoposkihanhien määrä pääkaupunkiseudulla väheni 11%

2.8.2018 07:37

Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä väheni yksitoista prosenttia viime vuodesta, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.

Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin eniten hanhia Helsingin Suomenlinnassa (548 yksilöä), Kaivopuistossa (506), Arabianrannassa (495) ja Töölönlahdella (359). Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle. Itä-Helsingissä hanhia oli eniten Tammisalon Porolahdella.

Taloyhtiölainat asuntomarkkinoiden hirviöitä? RT:n pääekonomisti: ”Kuka kannattaa matalampaa tuotantoa?”

2.8.2018 07:23

Rakennusteollisuuden pääekonomisti Sami Pakarinen jatkaa blogissaan keskustelua taloyhtiölainoista ja niiden turmiollisuudesta.

–Taloyhtiölainojen nopea kasvu on aiheellinen huoli, mutta sen tiimoilta käytävä keskustelu on ollut varsin yksipuolista uhkakuvilla pelottelua, Pakarinen kirjoittaa.

HJK:lle pettymys Mestareiden liigassa: "Veikkausliiga ei palvele riittävästi"

1.8.2018 22:11

HJK taisteli jalkapallon Mestareiden liigan karsinnassa valkovenäläistä BATE Borisovia vastaan hyvin. Ensimmäisellä jaksolla HJK:lle sattui musta kolmeminuuttinen, joiden aikana BATE teki kaksi maalia. Mosa Yaghoubin kavennusmaali ei riittänyt.

HJK loi kyllä useita maalipaikkoja. Joukkueen kokenut brasilialaispelaaja Rafinha katsoi joukkueensa pelanneen hyvän ottelun.

- Se on vaikeaa. Kotimaan liiga ei palvele riittävän hyvin. Mun mielestäni pelasimme tosi hyvin kamppailun hyvää joukkuetta vastaan, mutta ei riittänyt, Rafinha totesi.

Suomalaisyhtiön hittituotteen etiketti kopioitiin Portugalissa – ”Ei aavistustakaan, mitä niissä pulloissa on”

1.8.2018 18:47

Portugalilainen yritys on kopioinut suomalaisen Kyrön Distilleryn etiketin pulloihinsa. Kopiointi kävi ilmi, kun Pohjois-Portugalissa majaansa pitävä Café Toca oli ilmoittanut Napue Ginin ulkoasua varsin suoraviivaisesti kopioivan tuotteensa ICSEA-nimiseen kilpailuun, jonka voittaja ratkeaa marraskuussa.

Kyrö Distilleryn toimitusjohtaja Miika Lipiäinen otti välittömästi yhteyttä kopiotuotteen valmistajaan.

–Heillä ei ollut kotisivua, vaan pelkkä Facebook-sivu. Laitoin sinne viestiä ja sain vastaukseksi vihaisen hymiön. Sitten minut blokattiin, Lipiäinen sanoo.

Sivu « 84 | 85 | 86 | 87 | 88 »

Toimituksen poiminnat

Sivut