Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Minihallitusneuvotteluissa sovittava vanhemmuuden kustannusten korvaamisesta

Ensi viikonloppuna sinivihreä hallitus tekee pääministerin vaihdokseen liittyen hallitusohjelmatarkistuksia. Tarkoitus on katsoa hallituksen toimia erityisesti talouden ja työllisyyden osalta. Tämä on viisasta ja välttämätöntä.

Tulevissa minihallitusneuvotteluissa on sovittava, miten lunastetaan nykyisen hallituksen ohjelmaan kirjattu lupaus jakaa työnantajalle koituvat vanhemmuuden kustannukset tasapuolisemmin ja lisätä yhteiskunnan rahoitusosuutta. Hallituskausi on lopuillaan, mutta asiassa ei ole vieläkään edetty. Tämä lupaus on erityisen tärkeä pitää, sillä kyse on naisyrittäjyyden suurimman jarrun sekä koko työelämää leimaavan tasa-arvohäpeätahran poistamisesta. Suomi ja Eurooppa voivat selviytyä talousvaikeuksista vain ahkeruudella ja siksi hallituksen on priorisoitava toimia, jotka edistävät yrittäjyyttä ja työllisyyttä.

Vanhemmuuden kustannuksista aiheutuva "äitiriski" näkyy naisvaltaisten yritysten kannattavuudessa. Laskelmien mukaan yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle useita kymmeniä tuhansia euroja toimialasta riippuen. Vanhemmuuden kustannukset syövät kovalla tavalla naisvaltaisten alojen, kuten palvelu-, hoiva- ja hoitoalan yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia. Tähän ei Suomella ole varaa. Tarvitsisimme kipeästi jokaisen työpaikan ja yrityksen. 

Vanhemmuuden kustannusten jakaminen on tehokas täsmätoimi harmaantuvassa ja taloustaantuman kourissa kamppailevassa Suomessa. Suomessa yrittäjistä naisia on vain 30 prosenttia. Me tarvitsemme naisvaltaisille aloille enemmän yrittäjiä ja yrittäjiä työnantajiksi sekä myös lisää lapsia. Kyse on tasa-arvon edistämisen ohella työllisyydestä ja yritysten tasapuolisista toimintamahdollisuuksista.

Vakava tosiasia on, että niin kauan kuin naisesta aiheutuu työnantajalle enemmän kustannuksia kuin miehestä, jatkuu naisten syrjintä työmarkkinoilla. Raskaus ei ole työperäinen sairaus, eikä mikään muukaan työstä aiheutuva kustannus. Ei ole mitään järkevää syytä sille, miksi nimenomaan naisten työnantajien pitäisi korvata vanhemmuuden kustannukset. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

”Raskaus ei ole työperäinen sairaus. Työelämän tasa-arvohäpeätahra on poistettava.”

=> Raskaudettomuus on lapsettomuus sairaus, jonka valtio poistaa kuntien avulla keinosiemennyksellä.

Henri K. (nimimerkki)

"Ei ole mitään järkevää syytä sille, miksi nimenomaan naisten työnantajien pitäisi korvata vanhemmuuden kustannukset."

Oletan, että tässä haetaan takaa jotain yhteisverotusta, s.o. vanhemmuuden kustannukset maksettaisiin entistä suuremmassa määrin veronmaksajien, ei perheen itsensä, kukkarosta.

Tasa-arvon kanssahan tällä ei ole tekemistä, vaan kyse on maailman vanhimman ilmiön uuteen asuun pukemista: naisethan tässä ruinaavat närkästyneinä miehiltä rahaa elämäänsä.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#2 Miksi lapsellisten pitäisi ulkoistaa kustannuksensa lapsettomille ja monilapsisten vähälapsisille? Suomen on tehtävä tilaa maahanmuuttajille, mikä onnistuu parhaiten vai jos pirttiviljelyn tukiaistasoa alennetaan Suomessa. Lapsien sijaan Suomi tarvitsee kotouttamispalveluita muualla tuotetuille lapsille ja aikuisille. Tämä itsestään selvä periaate jostain kumman syystä ei koske muuta politiikkaa kuin maatalouspolitiikkaa.

Pekka Manner

Sekoomus vauhdissa taas..Ekana ajetaan tukka putkella erilaisia veroalennuksia ja sitten vaaditaan: "....ja lisätä yhteiskunnan rahoitusosuutta.." :)

Eli lisää tulonsiirtoja ja samalla huimia veronalennuksia? Tässä on iso ristiriita.

Voiko tuon idioottimaisempaa politiikkaa olla. Itse olen sitä mieltä että lapsiperheitä tuetaan jo nyt tosi paljon.

Kohtahan tässä on niin että yrityksen menot maksvat veronmaksajat, samaan aikaan kun yritykset eivät maksa veroja juuri lainkaan.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

#2 ja 4
Tällä hetkellä vanhemmuus ja etenkin äitiys on työnantajalle taloudellinen riski. Uskoisin että Sari ajaa tämän riskin hajauttamista niin, että kustannukset kerätään kaikilta työnantajilta, joilloin sen merkitys laimentuisi melkoisen vähäiseksi ja näin samalla poistettaisiin sukupuolisidonnainen riski mikä nyt tulee nuoren naisen palkkaamisesta. Eli kyse ei ole uudesta tuesta lapsiperheille vaan toimesta, joka lisäisi vakautta pienillä naisvaltaisten alojen yrityksillä. Kyse on ihan järkevästä toimesta jota mm. vihreätkin kannattavat.

J.Ryyti (nimimerkki)

Kokoomuksen periaateohjelmasta poimittua. Teoria ja käytäntö:

”Laaja kuntalaisten itsehallinto on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen kulmakivi.”

(Kokoomuksen edellinen opetusministeri Sarkomaa torppasi Tohmajärven kunnan esityksen tehdä ruotsi ja venäjä vaihtoehtoisiksi kieliksi Tohmajärven kouluissa.)

http://www.kokoomus.fi/aate/ta…teohjelma/

Trapetsi (nimimerkki)

Tasa-arvo näissä asioissa toteutuu vasta sitten, kun yhteiskunta maksaa äitiydestä koituvat kulut työnantajalle täysimääräisesti.

Yhteiskuntahan niitä lapsia tarvitsee, eikä tietty työnantaja.

Äitiyslomaan liittyvista sairaslomista, palkallisesta äitiysloman osasta, äitiyslomalla kertyvistä lomista ja lomakorvauksista jne.. täysimääräinen Kela korvaus tai vastaava työnantajalle 100%, niin sitten voisi tasa-arvo toteutua.

Kuka poliitikko tätä ajaisi?

Ville Hietanen (nimimerkki)

Miksi miehet joutuvat maksamaan yhtä paljon työeläkemaksuja kuin naiset vaikka miesten elinikä on tunnetusti naisia lyhyempi? Eikö tasa-arvoisempaa olisi että miehet maksaisivat vähemmän ko. maksuja?

Käyttäjän nightwolf kuva
nightwolf

Sari Sarkomaa (#0): "Ei ole mitään järkevää syytä sille, miksi nimenomaan naisten työnantajien pitäisi korvata vanhemmuuden kustannukset. "

Miksi vanhemmuuden kustannukset pitäsi ylipäätään siirtää ulkopuolisten kustannettavaksi?

Jere (palkanmaksaja) (nimimerkki)

Millä perusteella yrityksen tuloista ylipäätänsä pitäisi työtekijän lapsenhankkinta rahoittaa?

Rahoitus hoidettakoon verotuloista. Rahat voidaan ottaa puoluetuesta, kansanedustajien ja virkamiesten palkoista.

Justiina (nimimerkki)

Sari kirjoittaa asiaa. Lapsilla on aina isät, mutta nimenomaan miesvaltaisten alojen vastustuksen takia tätä kustannusasiaa ei ole vielä saatu korjattua.

Samoin tasa-arvo toteutuu vasta sitten, kun isätkin alkavat ilmoittaa työnantajalle aamulla klo 7 että "sori, mä en tule nyt tänään töihin, kun lapsi on sairas". Ei siis enää asennetta että "ei näistä töistä voi olla pois". Naisetkin voivat!

Olli Saarinen (nimimerkki)

Ay-liike perustelee puheoikeuttaan yhteiskunnallisella vastuullaan työntekijöistä. Äitiyskustannusten tasaaminen on happotesti, joka on toistaiseksi osoittanut ay-väen vastuunkannon heppoisaksi. Käytännön solidaarisuus todistaa, että toiset nyt vaan ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tässä asiassa ei uhata yleislakolla kuten eläkekysymyksessä vaikka jälkimmäinen on itse asiassa palkan- ja eläkkeensaajien välinen kiista.

Itse olen tosin sillä kannalla, ettei työnantajan tulisi puuttua mitenkään lapsenhankintaan, se on yksilön ja yhteiskunnan asia. Ansiosidonnainen äitiysloma on tasa-arvon irvikuva. Se mistä tulee säätää on työntekijän oikeus lomiin lastenhankinnan yhteydessä ilman uhkaa työsuhteen katkeamisesta. - Olin puoli vuotta palkattomalla vapaalla 2,5 vuotiaan adoptiolapsen kanssa mikä sopi minulle hyvin: en kaivannut korkeaa virkapalkkaani tältä ajalta, sainhan pienen kotihoidon tuen.

Pekka Manner

Miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa lastenteko, ei niistä ole kuin kuluja yhteiskunnalla. On järjetöntä vaatia että yhteiskunta maksaa kaiken jo muutekin tukia saaville yrityksille.

Oikeaan yrittämiseen kuuluu yrittäjäriski, jonka yrittäjän pitää yksin kantaa.

g45 (nimimerkki)

Tottahan tuo on. Ei ole mitään syytä, että lasista aiheutuvat kustannukset kaatuvat jonkun muun maksettaviski. Se joka haluaa niitä myös maksakoon siitä.

Perhevapaita supistettava (nimimerkki)

Sari hyvä, juuri lapsiperheet eivät ole valmiita maksamaan siitä että yrittäjä joutuu hinnoittelemaan tarjoukseensa näiden erilaisilla perhevapailla olevien "haamutyöntekijöiden" kulut. Yrittäjäkokemusta on ja se osoittaa että tarjous joihin näitä kuluja on sisällytetty HÄVIÄÄ kalliimpana.

Varmaan Sari ymmärrät että nykyiset äitiyslomat ym perhevapaat soveltuvat enää lähinnä julkishallintoon ja suuryrityksiin jos sinnekään. Pienyrittäjä ei voi palkata "lapsiriskin" omaavaa naista.

Nyt on aika kääntää kelkka ja lyhentää perhevapaiden pituutta. Tämä hyödyttäisi etenkin "lapsiriskin" omaavia työnhankijoita.

Nihilisti (nimimerkki)

Tuota, kukahan tämän maksaisi? On se perhana kun Kokoomuskin ehdottelee menojen lisäämistä tämmöisinä aikoina?

Tuli taas muutenkin niin populistinen kirjoitus, että huh huh, mainitaan tasa-arvo, lisää tukea, työpaikkoja ja naisyrittäjyyttä ainiin meinakin unohtaa, että lisää lapsiakin.

Tuki lisää menoja eli veronkorotuksia jos ei velkaa oteta? Yrittäjiä tulee lisää jos alennetaan heidän verotusta (porkkanaa) ja vähennetään etuja (keppiä).

Mites sitten saadaan naiset tekemään lisää lapsia mutta pystyvät säästämään rahaa? Meillekin pitäisi saada "family provider" veroluokka eli jos toinen on kotona ja tekee lapsi helpotetaan verotaakkaa, samalla voidaan vähentää äitiystuki maksuja joten työnantajalla ei ole niin suurta "riskiä". Tietysti tämä rikkoo jonkun feministin tasa-arvo käsitystä, mutta hemmetin hyvä systeemi joka toimii monissa maissa.

Käyttäjän elukka kuva
elukka elukka

Pallit miehillä ei ole työperäinen sairaus. Työelämän eläkkeiden tasa-arvohäpeätahra on poistettava!!!

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/1276

"Otetaan vaikka työeläkkeet. Vuonna 2004 suomalaismiehet kuolivat aritmeettisen keskiarvon mukaan 70-vuotiaina ja naiset 79-vuotiaina.

Vaikka miehen kuolivat keskimäärin yhdeksän vuotta nuorempina kuin naiset, he sijoittivat vanhuus- ja perhe-eläkejärjestelmään paljon enemmän kuin naiset. Sijoittamastaan 6,8 miljardista eurosta miehet saivat eläkkeinä 84 prosenttia takaisin. Naisten palautusprosentti 5,5 miljardistaan oli 120.

Sama suhde pätee myös julkisessa sairauden-, terveyden- ja vanhushuollossa. Miehet maksavat veroja eri muodoissa paljon enemmän kuin naiset, mutta heidän hoivaamisensa vie vain 40 prosenttia näistä kuluista.

Mitä vuosi elämästä maksaa?

Jaetaan vuoden 2004 kansantulo suomalaisten elinvuosien määrällä. Elinvuoden arvoksi tulee 23 900 euroa. Jos oletetaan, että naisen ja miehen vuosi elämästä on saman arvoinen, on naisen koko elämä 215 000 euroa arvokkaampi kuin miehen yhdeksän vuotta lyhyempi elämä.

Näitä kerettiläisiä lukuja en ole vetänyt omasta hihastani. Ne ovat Stakesin erikoistutkijan Timo Karjalaisen artikkelista Halpoja ikämiehiä. Se löytyy äskettäin ilmestyneestä Mies vailla tasa-arvoa -kirjasta."

Kauanko feministit jaksavat käkättää siitä, kuinka naisia sorretaan? Ilmeisesti feministikäkätys toimii Goebbelsin propagandan tavoin. Toistetaan vain uudestaan ja uudestaan samaa jolloin toistosta "tulee totuus".....

Ville (nimimerkki)

#17

Sari Sarkomaa kannattaa "tasa-arvoa" vain siinä määrin kun se hyödyttää naisia. Miesten tasa-arvo-ongelmiin puuttuminen ei kiinnosta Sarkomaata. Tämä tuntuu kovin yleiseltä Kokoomus-naisten ajattelutavalta ja se kannattaa pitää mielessä tulevissa vaaleissa.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Kokoomuksen naistenlogiikkaa edustaa vahvimmillaan Hanna-Leena Hemming, Liisa Jaakonsaari ja Tuulikki Ukkola. Kaikki he ovat (koviako?) kokeneita kokoomusnaisia, joissa elää tunneäly ja sumea logiikka.

Igor (nimimerkki)

Ratkaisu on helppo: siirrytään asteittain kohti Hongkongin mallia, jossa maksettu äitiysloma on 10 viikkoa. Jos ette usko niin lukekaa tämä: http://www.labour.gov.hk/eng/faq/cap57h_whole.htm

Ja tämä ei ole ainakaan mikään kehitysmaamalli: BKT/asukas Hongkongissa on reilusti Suomea korkeammalla: Hongkong n. 44,000 USD / asukas, Suomi n. 33,000 USD -/ asukas.

Elina Viitala (nimimerkki)

Justiina #11: Työskentelen miesvaltaisella alalla, ja ainakin omat mieskollegani tuntuvat usein olevan se vanhempi joka jää kotiin lapsen sairastuttua. Nämä järjestelythän riippuvat ihan siitä miten vanhemmat keskenään sopivat.

Nightwolf #9: Sinäkin maksat kunnallisverojen muodossa mm. päivähoidon kuluja. Etenkin alle 3 vuotiaiden päiväkotihoidon hinta on niin korkea, että sen kattamiseen tarvitaan päivähoitomaksun jälkeen enemmän kuin kahden keskituloisen veronmaksajan kunnallisveron osuus (näin ainakin Nurmijärvellä, jossa päiväkotihoidon hinta alle 3-vuotiaista on n. 1500 €/kk ja hieman alempi perhepäivähoidossa).

Htalk (nimimerkki)

On kestämätön ajatus että työntekijän lasten hoidon kustannukset pitää maksattaa ylipäätään työnantajilla?

Toinen asia on jos katsotaan järkeväksi kerätä kunnalis- ja palkkatuloveroja siten että työnantajille kompensoidaan naisten palkkaamisesta tulevat ylimääräiset kustannukset jotka Sarkomaakin nyt myöntää olevat todellisia.

Justiina (nimimerkki)

Niin, miksi tosiaan yhteiskunnan pitäisi maksaa vanhemmuuden kuluja? No mitä luulette, johtuisiko se siitä että jonkun niitä veronmaksajiakin on tehtävä. Täällä on äijäköörillä sellainen mentaliteetti että lapset ovat pelkkä kuluerä ja naisten elämäntehtävä on viedä miesten rahat. Näin ajattelevia suosittelen käyttämään kahta kortsua päällekkäin, ettette koskaan vaan joudu isiksi ja maksamaan. Koska tärkeintähän on, että saatte nauttia rahoistanne ihan vaan itse hautaan asti. (toiselle puolellehan rahoja ei tiettävästi saa mukaan).

Henri K. (nimimerkki)

Justiina, lapsi on _aina_ henkilökohtainen valinta. Jossain natsi-Saksassa käsittääkseni oli rotuhygienisia laitoksia, jossa valtio etsi sopivat parit ja valvoi näiden lisääntymistä. Suomessa ei tällaista ole. Minä en ole lapsia halunnut, eikä minua suoraan sanoen kiinnosta tulevaisuuden veronmaksajatkaan, joten miksi minun pitäisi sinun tai kenenkään naisen lisääntymistä kustantaa?

Ja kuka tässä ylipäätään lapsia tarvitsee, kun nähdäkseni Kokoomuksenkin vaaliohjelman mukaan tulevaisuuden veronmaksajat haalitaan maahanmuuttajista.

Jouni J Särkijärvi (nimimerkki)

Perhekustannusten tasaus on osa sosiaalivakuutusta, joka periaatteessa tarkoittaa sitä, että kaikilta vakuutuksen piirissä olevilta peritään vakuutusmaksu ja kustannukset katetaan näillä maksuilla. Muita vastaavia vakuutettuja kustannuksia ovat esimerkiksi lapsilisät ja sairauskulut sekä perustyöttömyysturva.
Sosiaalivakuutus kattaa jo (sovittuun määrään asti) lapsista perheille aiheutuvat kustannukset. Sen sijaan työnantajille aiheutuvia kustannuksia se ei kata. Korjaus voidaan tehdä sisällyttämällä korvauksiin tarvittavat varat työnantajilta perittävään osuuteen vakuutusmaksuista. Oikeudenmukaisen korvauksen määrittely yksittäistapauksessa on kyllä varsin hankalaa, ja sitä varten tarvitaan tutkimustoimintaa, jota STM ei vielä liene aloittanut, vaikka ongelma on jo pitkään ollut pöydällä.

Pipa (nimimerkki)

Oli hyvä, että Jouni J. Särkijärvi täsmensi ongelmaan Nyt tuntui olevan selkeästi sellainen meininki, ettei ymmärretty tai haluttu ymmärtää mistä on kysymys.

Yritykselle tulevien kustannusten probleema on todellinen. Sen ratkaiseminen on kuitenkin käsittämättömän ongelmallista. Jos joku löytää todella toimivan mallin, niin uskon sen menevän eduskunnassa läpi. Kustannusten korvaus tulisi yritykselle olla kuitenkin vain läpimenoerä, josta sille ei tule koitua myöskään mitään tuloja ainoastaan korvauksia kulueristä, jotka äitiys yritykselle aiheuttaa. Toinen tapa on, että vaikkapa Kelan kautta korvataan raskausajan sairauslomakorvauksia, jotka johtuvat raskaudesta. Kokonaisuuden ongelmana on kuitenkin byrokratia ja monimutkaisten tilanteiden arviointi.

Veli-Erkki (nimimerkki)

@5 Marko Kivelä: "Uskoisin että Sari ajaa tämän riskin hajauttamista niin, että kustannukset kerätään kaikilta työnantajilta, joilloin sen merkitys laimentuisi melkoisen vähäiseksi ja näin samalla poistettaisiin sukupuolisidonnainen riski mikä nyt tulee nuoren naisen palkkaamisesta."

Miksi vanhemmuuden kustannukset ylipäätään kuulisivat työnantajien kontolle? Eivät he tiettävästi ole olleet aktiivisina siinä raskaaksi saattamisessakaan, ainakaan yleensä ja varsinkan työntekijänsä tapauksessa...
Vanhemmuuden kustannukset kuuluu - yllätys, ylätys - vanhemmille itselleen. Vanhemmuus on oma valinta. Ainoa osapuoli, jolle uusista lapsista on hyötyä (uusien veronmaksajien muodossa), on yhteiskunta. Yhteiskunta voi osallistua vanhemmuuden kustannuksiin jollain kohtuullisella panoksella, mutta työnantajien kontolle kulut eivät kuulu. Ei tämä tämän vaikeampi asia ole.

Vedätystä (nimimerkki)

Kähertäjäliitto on esitellyt äitiyden työnantajakulut (10 000 euroa), joista 1/3 oli äitiysloman (3 kk) palkanosa, joka ylittää kela-korvauksen. Se on työnantajien ja työntekijöiden yhdessä sopima käytäntö, joka alentaa kaikkien alan työntekijöiden palkkaa, koska työnantaja maksaa joillekin tyhjästä. Samalla kuitenkin naisvaltaiset alat voivat alentaa elämänikäistä veroprogressiotaan, kun tuloja tasoitetaan työvuosien kesken. Näin toimitaan julkisella sektorilla. Älkää tuoko tätä enää miesten maksettavaksi, se on jo hoidettu vrt. työeläkkeet.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Onko Kokoomus saanut tässäkin asiassa jo ohjeet Rkp:ltä?

insinööri (nimimerkki)

Minä ihmettelen yleensä vain yhtä juttua, kuinka tällaisena aikana mietitään vain koko ajan miten muka jaetaan lisää uutta mannaa kansalla ja "tasataan kustannuksia"? Eikö olisi aika pohtia vakavampia ongelmia? Kun katson touhujanne niin pöyristyn priorisoinneistanne! Mopoautojen ikärajat, nuuskanmyynti, mamujen leikkiparlamentti jne. Ovatko nämä todella jättityöttömyyden ja nuoriso-ongelmien rinnalla tärkeitä asioita? Vastatkaapa kerrankin siihen mitä kysytään! Sitävastoin kaiiki oikeat työt mitkä piti hoitaa vuosia sitten ovat hoitamatta, (rekkajonojen kunnollinen ratkaisu, puutullit, kaasuputken valmistumisen jälkeinen valvonta siinä mielessä että kuka saa tehdä mitäkin ja missä jne). Kaikki nämä ovat edelleen hoitamatta. Minä olen saanut sellaisen kuvan että teille päättäjille suomessa kaikki tapahtuu yllätyksenä ja ainoa mihin ammattitaitonne riittää on hätäinen ja harkitsematon korjausliike. Nyt hurskastelette mm. sillä ettei synny yrityksiä. Pääsikö unohtumaan miten itse kohtelitte yrittäjiä viime laman aikana? Näiden perheiden lapset eivät kuuna päivänä a) luota teihin b) ryhdy yrittäjiksi. Sen pituinen se.

MakeX (nimimerkki)

Raskaus ei ole työperäinen sairaus, eikä sairaus ylipäänsä. RASKAUS ON OMA VALINTA. Miksi muiden ihmisten pitäisi maksaa siitä?

Ai miesten on helpompi saada lapsia ja yhdistää työelämä ja perhe? Toisaalta miehet joutuvat käymään armeijan ja kuolevat nuorempana. Naiset ehtivät nostaa enemmän eläkettä. Kukahan poliitikko rupeaisi ajamaan miehille korkeampaa työeläkettä?

IJK (nimimerkki)

Koska raskaus / lapsi ei ole työstä johtuva asia, niin en ymmärrä miksi ylipäänsä se on työnantajalle sälytetty kustannus. Jos asiaa katsottaisiin järkevästi, niin tuolloin lapsesta aiheutuvat kustannukset maksettaisiin verovaroista eikä työnantajan kassavirrasta. On totaalisesti tasa-arvonkin vastaista edes puhua siitä, että kustannuksia jaettaisiin eri työnantajien kesken. Milloinhan joku muu täysin työelämään kuulumaton homma pistetään taas yksittäisen työntekijän osalta yritysten maksettavaksi.... koira, kultakala, kasvimaa. Eli kun työntekijä ryhtyy em. harrastajaksi, niin työnantaja maksaa.

frank (nimimerkki)

USAssa on suurempi syntyvyys ja dynaamisempi talous kuin Suomessa. Olisiko äitiyslomalla jotai tekemistä asian kanssa? Äitiysloma USAssa on 3 kk, palkattomana.

Todellinen ongelma (nimimerkki)

ei ole miten kustannukset jaetaan vaan se että perhevapaiden kustannukset ovat täysin kohtuuttomat. Äitiysloma tulisi lyhentää 3-4 kuukauteen. Näin nuoret naiset saisivat paremmat lähtökohdat työnhakuun.

Kaiken kaikkiaan ihmetyttää että kokoomuslaiset ovat tässä velkaantuvassa ja ylisuurten tulonsiirtojen maassa tekemässä ehdotuksia jotka edelleen luovat lisää työttömyyttä. Asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan tuotteiden tai palveluiden hintaan leivottuja ylimääräisiä kuluja.

Kotiäitiyttä (nimimerkki)

Eikös kotiäitiyttä kannattaisi suoraan tukea enemmän ja pidempään.

( Samoin kuin miesten osalta asevelvollisuuden suorittamisesta voisi saada enemmän "palkkaa". )

Kotiäitiyttä (nimimerkki)

Tarkoitan, että kotiäitiyttä kannattaisi tukea suoraan äidille (ei työnantajalle).

Siinä pitäisi vain ottaa huomioon sellainen seikka, että jotkut tietyt kansanryhmät voivat alkaa hankkimaan enemmän lapsia kuin toiset. Joten sekään ei välttämättä ole niin hyvä idea. Tuettavien lasten määrä pitäisi esim. rajata. Romaniassa tuettiin kai ihmisiä saivat he sitten lapsia miten paljon tahansa. Yksi kansanryhmä ("ulkomaalaistaustainen") kasvoi räjähdysmäisesti. Se saattaa olla tällä hetkellä jonkinlainen ongelmakin heillä.

PT (nimimerkki)

Raskaus ei ole työperäinen sairaus, eivätkä sen kustannukset kuulu työantajan maksettaviksi. Nykyinen systeemi on kestämätön, paitsi julkisen työnantajan kannalta, koska hänen ei tarvitse myydä tuotetta tai palvelua kuluttajalle, ainoastaan kinuta suurempaa osuutta veroituloista.

Lasta ja perhettä tuetaan jo monin tavoin. Neuvolat, terveydenhoito, päivähoito ja koulutus ovat kaikkien lasten ulottuvilla. Nämä katetaan verovaroista, ja niin tulee tehdä raskauden ja synnytyksen aiheuttamien kulujenkin kohdalla. Oma pohdinnan aiheensa on myös, ovatko perhevapaat jo liiankin tuettuja.

Turo (nimimerkki)

Sari Sarkomaa: "Raskaus ei ole työperäinen sairaus ..."

Aikamoista retorista olkinukkeilua

Iso Vee (nimimerkki)

Sarin lähtökohta on täsmälleen oikea: "Ei ole mitään järkevää syytä sille, miksi nimenomaan naisten työnantajien pitäisi korvata vanhemmuuden kustannukset."

Olen yrittäjänä ollut valmis kantamaan tasapuolisesti näitä vanhemmuuskustannuksia (kuten äitiysloman palkka), vaikka omista työntekijöistä ylivoimainen enemmistö on miehiä. On sitten poliittisen keskustelun paikka, onko väärin että naisvaltaisten alojen kilpailukyky nousee tältä osin samalle tasolle kuin miesvaltaisten alojen.

Keskustelussa on hyvin huomioitu, että julkishallinnon käytäntöjä ei voi mitenkään rinnastaa yrityksiin, julkisorganisaatioiden henkilöstökulut kun kuitenkin kustannetaan verovaroin.

Samoin mielestäni on väärin rinnastaa normaalia pienyritystä patruuna-ajan tehdasyhteisöön, jossa patruuna "omisti" työntekijänsä ja järjesti näille asunnot ja vapaa-ajan harrastukset muun lisäksi. Toki patruuna maksoi leivän pöytään niin miehelle kuin naiselle, siinä missä isovanhemmille ja lapsillekin, olivat he sitten työssä tehtaalla tai muita tehdasyhteisössä asuvia perheenjäseniä. Yksittäiselle pienyritykselle tällainen välitön vastuun otto monen sukupolven taloudesta kehdosta hautaan ei ole nykypäivää.

Äitiyttä ei pitäisi joutua sen paremmin työnantajan kuin työntekijän itsensäkään jännittämään. Lapsenteon tulisi olla luvallista, siksi yritykselle riittää huoli siitä, saako yhtä pätevän ja tehtäviinsä perehtyneen työntekijän äitiysloman ajalle (yleensä ei saa). Ns vanhemmuuden kustannukset tulee kattaa erillään yksittäisestä vanhemmuudesta.

HS (nimimerkki)

Eipä niin se on itsehankittua !!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut