Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Viisivuotiaiden maksuton esiopetuskokeilu jatkuu Helsingissä

Lasten yhdenvertaista koulupolkua viitoittava kaksivuotinen esiopetus on lähempänä kuin koskaan. Viime viikolla opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen tekemä päätös jatkaa ja laajentaa elokuussa 2018 alkanutta maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilua tuo 18 600 viisivuotiasta lasta kokeilun piiriin.

 

On mainiota, että Helsinki jatkaa maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilussa. Se on mittava loikka lapsiystävällisen kaupungin rakentamissa. Iloitsen helsinkiläisten perheiden puolesta.

 

Tuore päätös tuo kokeiluun mukaan kokonaisuudessaan 31 prosenttia kaikista viisivuotiaista. Vuonna 2018 alkanut kokeilu jatkuu heinäkuun 2020 loppuun. Askel maaliin on otettava seuraavalla eduskuntakaudella ja velvoittavasta esiopetuksesta on tehtävä kaksivuotinen. Näin kaikki 5-6 –vuotiaat pääsisivät maksuttomaan esiopetukseen 20 tunniksi viikossa. Tämä on kirjattava seuraavan hallituksen ohjelmaan.

 

Tutkimustieto vahvistaa sen, että varhaiskasvatukseen panostaminen on vaikuttava tapa ehkäistä syrjäytymistä ja edistää kaikkien lasten kasvua, kehitystä sekä oppimista. Laadukas varhaiskasvatus tukee erityisesti heikommista lähtökohdista ponnistavia lapsia varhaisessa vaiheessa hyvissä ajoin jo ennen koulun aloittamista. Varhaiskasvatus on suomalaisen koulutusjärjestelmän vahva kivijalka. Maksuttomuuskokeilu on mittava askel oikeaan suuntaan. Se vahvistaa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Kaikille lapsille pitää olla mahdollista osallistua, eivätkä maksut saa muodostua esteeksi. 

 

Lasten kasvun ja kehityksen lisäksi varhaiskasvatus vauhdittaa erityisesti naisten työllistymismahdollisuuksia, uralla etenemistä ja eläkekertymiä. Laadukas varhaiskasvatus ja päiväkotien riittävää määrä lähellä perheitä on työelämän tasa-arvoteko. 

 

Helsingissä lasten määrä kasvaa. Vuoteen 2020 mennessä Helsingissä on 10 000 koululaista ja päiväkoti-ikäistä lasta enemmän. Tämä edellyttää lisäpanostuksia kouluihin ja päiväkoteihin. On välttämätöntä, että kasvupaineesta huolimatta varhaiskasvatuksen laatu pidetään korkeana ja osallistumisaste nousee. Helsingin on kirittävä uusien päiväkotien saamiseksi. Päiväkoteja on oltava siellä missä on lapsia.

 

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut