Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Pojille myös!

Lähes jokainen meistä saa papilloomavirustartunnan elämänsä aikana. Tartunnat paranevat useimmiten itsestään, mutta edetessään erityisesti korkean riskin papilloomavirustyyppien (HPV) aiheuttamat infektiot aiheuttavat mm. kohdunkaulansyöpää, pään- ja kaulanalueen syöpiä sekä kondyloomaa.

 

HPV:n aiheuttamia vaikeita ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavia sairauksia voidaan ehkäistä tehokkaasti rokottamalla. Rokotuksen turvallisuus on osoitettu tutkimuksissa. Olen tehnyt työtä HPV-rokotteen saamiseksi kansalliseen rokoteohjelmaan. Suomessa rokotuskattavuus on kuitenkin toistaiseksi jäänyt matalaksi ja HPV-rokote on tarjolla kansallisessa rokotusohjelmassa vain tytöille.

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tammikuussa suosituksen kansallisen HPV-rokotusohjelman laajentamisesta myös pojille. HPV:n aiheuttama tautitaakka on merkittävä myös miehille. HPV-rokote tulisi ottaa osaksi myös poikien kansallista rokoteohjelmaa, jotta voidaan ehkäistä papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä myös miesten keskuudessa. Lisäksi poikien rokottaminen edistää laumaimmuniteetin saavuttamista.

 

THL:n laskelmien mukaan rokotusohjelmalla voidaan saavuttaa tuhansia terveitä elinvuosia. Tyttöjen rokottamisella on mahdollista säästää vuosittain noin 11 miljoonaa euroa syövän- ja syövän esiasteiden hoitokuluja. Poikien rokottaminen kansallisessa rokotusohjelmassa toisi lisäksi noin 4 miljoonan euron säästöt.

 

Tyttöjen ja poikien rokottamisella on THL:n arvion mukaan mahdollista ehkäistä arviolta 300 syöpää vuosittain. Syöpäsairauksien ehkäiseminen rokottamalla on inhimillisesti perusteltuna, mutta myös kansantaloudellisesti.

 

Muissa Pohjoismaissa on jo käynnistetty tai ollaan käynnistämässä sukupuolineutraali HPV-rokotusohjelma. Nykyinen HPV-rokotusohjelmamme asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella. Mahdollisuus terveeseen elämään kuuluu kaikille. Suomessa tulee tarjota HPV-rokote yhdenvertaisesti sukupuolesta riippumatta.

 

Rokottamisen rinnalla on tarpeen jatkaa ja kehittää kansallista kohdunkaulan syöpäseulontaa. Seulonta on helppo tapa löytää solumuutokset ennen kuin niistä kehittyy syöpää.  Seulonnalla on saatu suomessa vähennettyä kohdunkaulan syövän esiintymistä 80 prosentilla. Matalan syntyvyyden aikana on erityisen tärkeää pyrkiä ennaltaehkäisemään lisääntymisterveyteen vaikuttavat sairauksia.

 

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Sama papillooma -virus aiheuttaa myös Suomen syyläepidemian. Siitäkin päästäisiin siinä ohessa. Minusta on outoa, että hoitoa ja apua sukupuolitauteihin tarjotaan lähinnä nuorille naisille ja tytöille. Tätä ollaan perusteltu sillä että miehillä on parempi valta-asema ja paremmat tulot kuin naisilla. Koskaan se ei ole kuitenkaan kuulostanut järkevältä. Se asettaa jo lähtökohtaisesti sukupuolet eriarvoiseen asemaan ja varsinki naiset miehiä alemmaksi. Lisäksi ei voida lähtökohtaisesti enää nykyään olettaa että miehillä on aina kaikkia asiat paremmin kuin naisilla. Luulisi että tälläisestä ajattelutavasta alettaiisiin viimeinkin jo päästä eroon. Toivottavasti tässä mennää jatkossa parempaan kohti ja luovutaan turhasta erottelusta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Paljonko lääketeollisuus maksaa sulle tästä puffista?

Toimituksen poiminnat

Sivut