Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Saimaannorpan suojelua vahvistettava

Metsähallituksen tietoon on tullut yhteensä 14 saimaannorpan verkkokuolemaa, joista viidessä on ollut kyseessä muikkuverkko. Tämä tarkoittaa sitä, että yli kolmannes on juuri muikkuverkoista johtuvia kuolemia. Aivan jokainen verkko on norpalle uhka, muikkuverkko ei ole muita vaarattomampi.

 

Nykyistä asetusta valmistellut työryhmä ehdotti mietinnössään, että kalastuskieltoa tulisi tarkistaa, mikäli muikkuverkkojen havaitaan aiheuttavan kuolleisuutta. Olen esittänyt, että vastuuministeri Jari Leppä kutsuisi työryhmän koolle valmistelemaan seuraavaa asetusta ja tehostamaan saimaannorpan suojelua.

 

Seuraavan asetuksen valmistelussa muikkuverkkojen vaarallisuus on otettava huomioon ja myös muikkuverkkojen käyttö tulee kieltää keväisen verkkokalastuskiellon voimassaoloaikana.

 

Saimaannorppakanta on norppakuolemista huolimatta hitaassa kasvussa ja tällä hetkellä näyttäisi siltä, että suojelustrategian mukainen välitavoite saimaannorpan talvikannan kasvusta 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä olisi toteutumassa. Tähän voi olla varovaisen tyytyväinen. Samalla on syytä muistaa norppakannan kasvun olevan useiden eri tekijöiden summa, jonka vuoksi hitaaseen kannan kasvuun ei sovi tuudittua. Emme voi tietää, millainen talvi on tulossa ja miten se mahdollisesti vaikuttaa kannan kasvuun. Ilmaston lämpeneminen ja lumettomat talvet ovat norpille mittava uhka. 

 

Emme myöskään voi täysin sokeasti luottaa nykyisiin lukuihin, sillä arvioinnissa on ollut muun muassa sen kattavuuden suhteen ongelmia. Toisaalta on hyvä myös muistaa, että tuo 400 yksilöä vuoteen 2025 on vasta välitavoite. Myös sen saavuttamisen jälkeen norppakannasta on huolehdittava.

 

Muikkuverkkojen vapautus on lähettänyt täysin väärän signaalin siitä, että ne olisivat saimaannorpalle jotenkin vaarattomampia kuin muut verkot. Sitä ne eivät yksinkertaisesti ole, sen osoittavat jo tämän kesän surulliset uutiset kolmen nuoren saimaannorpan muikkuverkkoihin takertumisesta ja kuolemasta. Työryhmä on syytä kutsua koolle.

 

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No saimaannorppa ajautuu sukupuuttoon vähitellen,se on luonnon ehto,ainoa mahdollisuus oisi,että norppa muuttuu geneettisesti sopeutumaan uusiin ympäristöihin ja norpasta voi tulla erilainen pitkällä ajalla esim 10 000 vuoden päästä. Genetiikka ja ekologia voi muovata uutta,mutta menee aikaa kaavan geeni x ympäristö tuloksen mukaan

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut