*

Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Neuvolat innostamaan perheitä lukemaan lapsille

On huolestuttavaa, että vain neljäsosa suomalaisvanhemmista lukee usein lapsilleen. Perusta lukuharrastukselle ja -taidolle luodaan varhaislapsuudessa, siksi vanhemmille on tärkeä

 

antaa tukea ja tietoa lukemisen hyödyistä jo ennen lapsen syntymää. Vanhempien ja muiden läheisten, kuten isovanhempien, merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevinta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Siksi neuvoloiden tehtäväksi olisi viisasta vahvistaa vanhempien ja lasten läheisten aikuisten innostaminen ja kannustaminen lukemaan lapselle. 

 

Muista Euroopan maista ainakin Saksassa ja Iso-Britanniassa pidetään huolta siitä, että vanhemmat saisivat tietoa, ohjeita ja materiaaleja lapselle lukemiseksi neuvolatarkastusten yhteydessä. Suomen on syytä ottaa tästä mallia. Lapsille lukeminen on vaikuttava tapa edistää lapsen kehittymistä, oppimisen edellytyksiä, vahvistaa vanhemmuutta ja samalla vähentää kasvussa olleita lasten oppimistulosten eroja. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka seuraa koko elämän.

 

Lukukeskus on tuottanut materiaalipaketin vanhemmille lapselle lukemisen hyödyistä jaettavaksi neuvoloille. Pidän Lukukeskuksen vauhdittamia neuvolapilotteja lukemaan kannustamisesta hyvinä ja ehdotan, että toimintamalli otettaisiin käyttöön kaikissa neuvoloissa. Mukana pilotissa on kymmenen kunnan neuvolat ja kokemukset ovat olleet todella lupaavia.

 

Piloteissa materiaaleja jaetaan äitiysneuvoloissa jo ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen. Kaksivuotistarkastuksessa jaetaan muistutuksena faktatietoa puhumaan opettelevan lapsen vanhemmalle. Äitiyspakkauksen Lystileikit vauvan kanssa-kirja toimii tukena tiedon levittämisessä.

 

Lapselle lukeminen on merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Lukeminen vaikuttaa lapsen kielen kehitykseen, oppimistuloksiin ja koulumenestykseen. Lapselle on hyvä lukea myös sen jälkeen, kun lukutaito on saavutettu. Lukea voi yhdessä ja keskustella luetusta. Kun luemme lapselle ja kerromme hänelle tarinoita, vahvistamme lapsen kielen kehitystä ja monin tavoin lapsen tulevaa lukutaitoa sekä kiinnostusta lukemiseen. Lapsen sosiaalisuus, mielikuvitus, eläytymiskyky ja empaattisuus vahvistuvat. Kotona lukeminen vaikuttaa lapsen tulevaan koulumenestykseen enemmän kuin vanhempien sosioekonominen tausta. Lapselle lukeminen on siis tasa-arvoteko.

 

Kotona ääneen lukeminen vahvistaa myös koko perheen sisäisiä suhteita. Iltasatu ja lukuhetket ovat lapsille, mutta myös aikuisille päivän parhaita hetkiä. Silloin on aikaa lukea, pitää sylissä ja jutella. Pieni ja tavallinen on suuri ja ihmeellinen lapselle. 

 

Sari Sarkomaa

Helsinkiläinen kansanedustaja


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Liikuttava ja hyvä avaus, mutta ilmatila on nyt suljettu muilta aiheilta kuin.. ..tähän voisi palata joskus ensi viikolla..

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Köyhät ja pienituloiset on aina lukenut lapsille.
-Kirjastosta kirjat eikä maksa vähistä rahoista mitään. Älypuhelimet ja kalliit urheiluharrastukset kun on pois suljettu .Niihin ei riitä tuista,pienistä palkoista rahaa .Vain välttämättömiin menoihin ja elantoon.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tämän viikon aiheisiin paremmin sopivaa ja mediapornona kiinnostavampaa voisi olla keskustella, miten kouluissa ja päiväkodeissa on varauduttu terrori-iskuun. Ne olisivat nimenomaisesti pelon ja vihan herättämiselle hedelmällisimpiä kohteita ja lisäksi varsin pehmeitä. Voin hyvin kuvitella monia skenaarioita, joiden jälkeen keskustelu ihmisoikeuksista päättyisi ja toiminta alkaisi. Emme halua sellaista tilannetta.

Islamistiterroristien lapsiin kohdistamia iskuja on tapahtunut erityisesti Israelissa ja tietenkin Beslanin isku Venäjällä.

Perjantaina täällä Turussa tapahtunut oli suorastaan helpotus sen rinnalla, mitä paljon murheellisempaa olisi voinut tapahtua. Näitä eri skenaarioita on joutunut miettimään jo monta vuotta, eikä vain terroristien vuoksi. Puukot heiluvat ja laukaukset kaikuvat joka vuosi aivan muistakin syistä, mutta hyvin valmistellulla terrori-iskulla saatettaisiin saada paljon suurempaa vahinkoa.

Sinällään pahimpien skenaarioiden julkinen pohdinta ei välttämättä ole viisasta.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Kun otit asian puheeksi, niin itse olen ihmetellyt, että kuinka kuukausia tai jopa vuosia suunniteltuja iskuja toteutetaan - meidän onneksemme - välillä niin tehottomasti ja surkeasti. No, nyt ollaan jo aika kaukana blogista..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut