Itämeripäivä on oltava joka päivä
Eilen Helsingissä pidetty Itämeri-huippukokous nostatti paljon toiveita ja odotuksia. Ponnisteluista huolimatta Itämeri on edelleen maailman saastunein merialue. Tilanne on äärimmäisen kriittinen. Ilman nopeaa tehoelvytystä Itämeri kuolee.
Oli lohduttavaa, että eilisessä kokouksessa tehtiin sitoumuksia odotettua enemmän, yhteensä kokonaiset 150 kappaletta. Tosiasia kuitenkin on, että erityisesti monet valtioiden antamat lupaukset ovat jo aiemmin sovittuja hankkeita. Se, mitä nyt tarvitaan, on tekoja tehtyjen ja uudistettujen lupauksien täyttämiseksi. Venäjän lupaus tehostaa jätevesien puhdistusta Kaliningradissa ja Pietarissa, sekä Puolan lupaus kieltää fosfaattia sisältävät pesuaineet ovat joka tapauksessa mittavia, kunhan ne vain saadaan toimeen. Kööpenhaminan jälkeistä pettymystä ei tarvinnut kokea vaan kyllä kokous oli todellinen askel eteenpäin.
Tehtyjen lupausten lisäksi toivoin erityisesti lupauksia maatalouden päästöjen rajoittamiseksi. Pääministeri Vanhasen lupaus maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseksi oli välttämättömyys. Suomen eduskunta on vahvasti tätä edellyttänyt, viimeksi hallituksen Itämeriselonteon lähetekeskustelussa. Panostuksia luvataan nyt erityisesti maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen Saaristomereen laskevalla valuma-alueella.
Itämeren pelastamisessa katse kääntyy helposti muiden päästöihin, mutta meidän on syytä nähdä, että väestöömme suhteutettuna ovat päästömme mittavia. Typpipäästömme ovat jopa kasvaneet. Talouden taantumassa aina lisärahan esittäminen ei ole kestävää. Ensin on katsottava, miten olemassa olevat rahat on käytetty, ja kun katsotaan maatalouden ympäristötukia on vastaus harvinaisen selvä: Heikosti.
Eilisessä kokouksessa oli mukana myös järjestöjä. Marttaliitto on taas etujoukoissa, kuten on aina ennenkin ollut. Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnoilla on mittava merkitys ja siksi Marttaliiton tekemä valistus on todellakin tarpeen. Jokamiehen ja -naisen teot ovat välttämättömiä Itämeren tilan kohentamisessa. Jokainen yksilö voi arjen valinnoillaan osallistua Itämeren suojeluun esimerkiksi käyttämällä raideliikennettä.
Presidentti Halonen ehdottaa vietettäväksi vuosittaista Itämeripäivää. Kaunis ajatus se on, mutta se ei kyllä riitä mihinkään. Tilanne on niin vaikea, että Itämeripäivä on oltava joka päivä, jotta maailman saastuneempiin meriin kuuluvan Itämeremme pelastamishanke onnistuu.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Onks Marianne Heikkilä sun kaveri, kun vetäisit Marttaliiton Itämerestä kuin kanin hatusta?
Sari, miksi sä et koskaan puhu Helsingin tuottamasta saasteesta vaan aina vierität syyn maajussien niskaan?
Kun pääkaupunkiseutulaisten kakasta seulotaan sitä multaa ja kuljetetaan muualla Suomeen hajakuormitukseksi, niin onko se oikein nimittää sitä maatalouden päästöiksi?
Milloin lopetatte Ämmässuon toiminnan kun se toimii käytännössä ilman lupaa nykyisinkin ja päästää valumavesiään Itämereen?
Miksi ette koskaan mittaa pääkaupunkiseudun valuma- ja hulevesien rakentamisesta aiheutuvaa ravinnepäästöä vaan senkin käännätte maatalouden päästöiksi?
Kyllä sinä tiedät, että SYKE:n mittaukset jostain metsäojan suulta ei ole maatalouden päästöjä. Miksi te tuppukylähelsinkiläiset luulette, että maajussit muka työntäisi ylimäärin rahaa lannotteina peltoon?
Yhtä paljon kuin eilinen oli "Itämeri-päivä", voidaan sitä nimittää "Nord Stream"-päiväksi. Niin korostetusti sen toi esiin päivän ehdoton päävieras Venäjän johtaja Vladimir Putin että venäläinen media.
Suomen hallitus on ulkoistanut Ilkka Herlinille &co ympäristö- ja ulkoministeriön toiminnot, josta johtuen Nord Stream-kokous järjestettiin 2-3 vuotta myöhässä.
Oikea etenemistapa tästä eteenpäin:
Toimintamallit/Toimenpideluettelot/budjetointi, aikataulut toimenpiteille, vastuuhenkilöt ja organisaatiot.
Johtoryhmä jolle vastuuhenkilöt raportoivat säännöllisesti.
Seurantakokoukset laajennetuina, joissa tiedotetaan edistyminen ja tarkistetaan onko matkan varrella tullut esiin sellaisia asioita, jotka edellyttävät seurantavaltioiden lisäsitoumuksia ja/tai panostuksia.
Aikataulujen lopussa on loppukokous, jossa jaetaan paitsi kiitosta ja mitaleita niin myös pohditaan onko aikaansaatu sellaista Itämeren valtioiden yhteistoimintaa, joka voidaan ottaa pysyväksi osaksi ao. maiden ja EU:n yhteistoimintaa.
Koko show oli NordStreamin eli Molotov-Ribbentrop 2:n vuoksi kyhätty. Tulee kyllä tuo venäläislehtien riemu jotenkin etuajassa, kun päätöstä ei olla vielä tehty. Tulee vaikutelma, että pakkorunnauksella on jotain saatava läpi ja toteen vaikkei olisi muuten oikein tuloillaan. Pannaan toisen piikkiiin omia toiveita ja aloitetaan kuitenkin itse. Vähän kuin Mainilan laukaukset, joilla saatiin sodan aloitus meidän suomalaisten syyksi. Painostettu on ennenkin ja nyt.
Putin jutteli Tavrjan kanssa pullotetun veden ääressä. Tehtiinkö samalla kuitenkin suuri koplauspäätös? Kaasuputki rakennetaan ja Tiitisen listan kuumat Stasi-nimet jäävät julkaisematta eli korkea-arvoiset ddr-yhteystoimintahenkilöt (molempia sukupuolia) paljastamatta ja korkeisiin virkoihinsa.
Mikäs siinä, jos tiekartaksi valitaan KNFIJV:n Ehdotus 2007 NYT!! KS. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteistyoehdotus2007
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!
# 4. Putin sentään lupasi Köningsbergiin vedenpuhdistamon. Ja se on hyvä juttu.
Nyt vaan tiukkaamaan, että mies pitää sanansa kun palaa takaisin presidentiksi.
"Nyt vaan tiukkaamaan, että mies pitää sanansa kun palaa takaisin presidentiksi."
Ja kukakohan tämä "tiukkaaja" mahtaisi olla? Ei ainakaan kukaan eilen paikalla olleista.
- Valistunut veikkaukseni on tutkija Mika Eiramaa tai Jenni Suuntimo, mikäli kyseessä on suomalainen henkilö. (avointa hörähtelyä takarivistä).
Tiukkaaja voisi olla Herlin, joka varmaan teki hyviä kauppoja tilaisuuden yhteydessä...
Putin voisi ostaa puhdistamon rakentamisen ja prosessit Suomesta. Saisi parasta. Eikös Kemira ole aika kova näissä jutuissa kun ei sillä sitä maatalouden ravinnepäästöä lisäävää toimintaakaan enää ole.
(Huom. Kunhan vain ei anneta näiden ydinvoimarakennusjohtajien hoteisiin)
Ikävää todeta, arvoisa Sari Sarkomaa, että seminaari vaikutti näytelmältä, jonka ohjaajaa on vaikea nimetä.
Kuka ja ketkä olivatkaan symposiumin organisoijia? Ja mitkä olivat perimmäiset motiivit?
Kyllä taas mietityttää monen kommentoijan arvio Putinista ja tietenkin ylemmän johtomme mielistely ja keimailu Putinin edessä?
* Vaikka Putini onkin Venäjän pääministeri ja entinen presidentti niin miksi häneltä ei voi kysyä selkeästi asioita joihin haluamme vastauksen olkoon kysymys Königsberg:in vedenpuhdistamosta, Karjalasta, Itämeren kaasuputkesta tai mistä tahansa meitä tai maatamme koskevasta asiallisesta kysymyksestä - miksi ei?
* Luonnollisesti käyttäytymisemme tulee aina olla asiallista ja kohteliasta, mutta kyllä kysymykset voivat olla tiukkojakin ainakin neuvottelutilanteissa.
* Jos Putin ei anna tai halua antaa vastauksia niin se on sitten toinen asia. Sen voi sivuuttaa asiallisesti kommentoiden: Keskustelimme tästä ja syystä tai toisesta emme saaneet vastausta. Asia jää odottamaan seuraavaan keskusteluun.
* Asioita voidaan ottaa ja pitää ottaa esiin, vaikka ne olisivatkin vaikeita. Turha pokkurointi ja mielistely on naurettavaa. Senhän näkee jo Putinin naamastakin.
Miksi sulla on tällainen viesti naamakuvan vieressä: "Saimaannorppa pelastettava - ministeri Anttilan vedettävä verkot pois vesiltä "
Katsoin linkistä ja siinä on hyvä kirjoitus norpista:
Aito norpansuojelija kommentoi:
29.1.2010 17.17
Populismia. Tässä faktaa:
a) ”Saimaan” norppa ei ole oma laji vaan on sama laji kuin Laatokalla ja Äänisessä elävä norppalaji. Kyseessä on ns. tieteellinen huijaus, mistä on myös tehty huomautuksia kansainvälisessä tiedeyhteisössä useasti. (Lajin määritelmä on, että se pystyy tuottamaan sukukelpoisia jälkeläisiä)
b) Ihmisen rakentamisella, on norppien yhteydet ja liikkuminen katkaistu noin 1700-luvulta alkaen. 1800-luvulla mm. katkaistiin Saimaan vesistön luonnollinen yhteys Laatokkaan. Samoin on katkaistu kanavilla Saimaan vesistöjä kanavilla.
c) Saimaanorppa on äärettömän sisäsiittoinen. Sen jälkeläiset ovat ”hömelöitä” ja uivat verkkoihin ja kärsivät geneettisestä rappiosta. Suomalaiset biologit eivät halua pelastaaa ”Saimaan”norppaa ”Laatokan”norpan geneettisellä kannan vahvituksella, koska silloin huijaus paljastuisi.
d) Kalastaminen on Saimaalla ollut huomattavasti runsaampaa aikaisemmin kuin nykyisin. Kalakannat kärsivät liian vähästä kalastamisesta. Siellä missä ei kalasteta ei ole kaloja, ei ole norppia. Kuten Kolovedellä on käynyt missä on kalastuskielto.
e) Koko Saimaan valuma-altaan osalta voimakas puunjalostusteollisuus on hävittänyt norpat. (mm. Kuopio, Varkaus, Lappeenranta, mistä norppakannat ovat kadonneet mm. kalakuolemien vuoksi. Savonlinnan seudulla missä norppaa vielä on, ei ole ollut vesistöjä saastuttavaa puunjalostusta)
f) Norppa on hyvin yleinen eläin maapallolla ja sitä on esim. Baikal-järvessä (nerpa). Jääkarhun pääasiallinen ruoka on norppa. Saimaan petokanta on lisääntynyt ja karhut, sudet, ahmat ja ilvekset käyvät nälkäisenä herkullisen ja rasvaisen, jäällä pötköttävän kuutin kimppuun. Metsähallitus ei edes tilastoi petovahinkoja vaan väittää norppakuolemia ihmisen aiheuttamiksi.
g) ”Saimaan” norpan yltiösuojelijat ovat lähinnä mengeleläisen rotuopin kannattajia ja kansallisromanttisia haihattelijoita ja - mikä pahinta, rahastajia. jos ”Saimaan”norppa olisi oma laji, sen kromosomisto poikkeaisi ”Laatokan” norpasta. Geneettinen vaihtelu on samaa kuin suomalaisella ja ruotsalaisella.
f) Savonlinnassa Metsähallitus on vallannut Olavinlinnan vierestä erittäin arvokkaan kiinteistön jonka ylläpitoa rahoitetaan norppahysterialla. Ks. kuva. http://www.metsa.fi/sivustot/m…591621.jpg .Oopperajuhlien aikaan helsinkiläisiä virkamiehiä ”narrataan kuten särkiä”- kuten eräs lähistöllä asuva asukas kertoi.
g) ”Saimaan” norpan ”suojelun” osoite METSÄHALLITUKSESSA on hieman omituista, ellei sitten norppa ole metsänisäkäs biologien mielestä. Ja sehän liikkuu kätevästi Saimaan ja Laatokan välillä.
h) Ihmisen virukset säilyvät hyvin kylmässä. Norppatutkijan sylkäisy norpan pesän läheisyydessä liukenee kätevästi lumien sulaessa kuutin elämän alussa sen elinveteen. Ihmisen virukset toisella lajilla voivat olla kohtalokkaita.
i) Terve norppa ei ui verkkoon.
j) Ilmastonmuutoksesta ei ole mitään todisteita olemassa. Ilmastonmuutoksen käyttäminen rahankeräyksissä (Suomen luonnonsuojeluliitto) on valheellista. Suomen luonnonsuojeluliitolla on toimisto Helsingissä, jonka ylläpitämiseen rahaa kerätään. HYVÄUSKOISTEN HUIJAUSTA söpöillä norpilla!.
Kumoa yksikin kohta äläkä huijaa muita ja itseäsi. ”Saimaan” norppa tarvitsee tällä hetkellä geenivaihtelua ja näille ”miikkulaisille” pitäisi tuottaa Laatokalta lisää kantaa niin ei tarvitsisi siskoaan duunata.
Kaksi yksinkertaista ja yksi hieman monimutkaisempi keino on käytettävissämme. Ketään ei vain tunnu kiinostavan WHO ja Luonnonsuojeliitto mm. haluavat mieluummin olla olemassa kuin lopetta atarpeen olemassaololeen.
1. Maatalouden päästöt tulee nollata erityisesti Suoemessa
2. Tulee vetää jatkuvastivirtaava merivesiputki Jäämerestä Pohjanlahteen ja Asovanmerestä Suomenlahteen.
3. Tulee suorittaa tuotantotavan ja tuotantosuhteiden uudistaminen ns. tieteen vallankumouksen nimissä!
Tämän esteinä ovat ennen kaikkea kaikki hallituspuolueet eli porvaristomme.
En siis uskokaan että kukaan siellä mitään kuuntelee, sillä ahneus ensin ja sitten vasta asiat. Minulla onkin mielessä kirjata tämä nyt ylös ja muistiimme juuri Sari Sarkomaan sivustolla.
Hannu Rainesto
Tie Sosialismiin Rintama

Kommentoi 11 kommenttia