*

Sari Sarkomaa Järki ja tunteet

Ei hakata Helsingin puita

Aamun Hesaria lukiessani en ollut uskoa silmiäni. Puu-Käpylän pihojen terveitä puita ja pensaita kaadetaan. Syynä on Helsingin kaupungin tahto palauttaa vuokrakortteleiden pihat samaan kuntoon kuin ne olivat alueen rakentamisen aikaan 1920-luvulla.

Helsingin on hellittävä viheralueitaan ja kunnioitettava perinteitä. Tapojen on kuitenkin oltava fiksut sekä helsinkiläisiä ja luontoa kunnioittavia. Puu-Käpylässä tämä näyttää osin unohtuneen.

Pihasuunnittelu ja asukkaiden lähiympäristö ovat asioita, joissa lähidemokratia ja asukkaiden aito kuuleminen on aivan olennaista. Näyttää siltä, että vuorovaikutus ja yhteistyö on Puu-Käpylässä kaikkea muuta kuin onnistunutta.

Kokonaisuudessaan ennallistamisprojektin tapa tuntuu käsittämättömältä ja rujolta. Miksi kaataa elävät puut ja tuhota luontoa? Alueen puiden ja kasvien kasvaminen kestää vuosikymmeniä. Onko tarkoituksenmukaista, että näin vanhalla ja kauniilla alueella on uudisalueen ilme sukupolvien ajan? Mielestäni ei. Entisöintiä luulisi voivan tehdä kestävämmällä tavalla sekä ilman repimistä ja rikkomista.

On myös pakko pohtia taloudellista priorisointia. Kaupungin talous on suurten tasapainotusten edessä ja keskeiset peruspalvelut ovat säästölistoilla. Samalla kuitenkin käytetään rahaa kauniin alueen repimiseen.

Onkin aivan välttämätöntä, että Helsingin kaupunginhallitus saa asiasta selvityksen viimeistään seuraavaan kokoukseen. Puu-Käpylässä meneillään oleva työ on arvioitava. Jatkotyössä on varmasti tilaa ainakin kohtuullistamiselle ja paremmalle yhteistyölle asukkaiden kanssa.

Helsingin on syytä muutenkin arvioida suhdettaan metsään. Monilla alueillamme on metsää harvennettu tarpeettoman tuntuisesti terveitä puita kaatamalla. Seurauksena on melun lisääntyminen. Harvempi metsä myös sitoo vähemmän pölyä. Linnut ja muut eläimet tarvitsevat puita ja pensaita suojaksi ja elääkseen. On koko Helsingin etu, ettemme hakkaa tarpeettomasti kotikaupunkimme puita!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Pekka Juntunen

ihan kiva että myös poliitikot ottavat kantaa Suomelle merkittäviin kysymyksiin.

E Grenfors

Kysymys on siitä, miltä asiat näyttävät, ei siitä miten asiat oikeasti ovat.

Kokoomuksessa taitaa olla eniten rikollisia, mutta vihailmapiiriä on median toimesta luotu ainoastaan perussuomalaisten suuntaan. Halla-ahon piti jättää tehtävänsä tahallaan väärinymmärretyn bloggauksen perusteella, mutta kukaan ei vaadi myymälävarkaita, rattijuoppoja, pahoinpitelijöitä, lapsentappajaa tai lahjusten ottajia eroamaan tehtävistään.

Täytyy myöntää, että Kokoomus on taitava propagandassa. Vastuunkannoksi on naamioitu yli 50 miljardin vastuut eurooppalaisille jättipankeille. Kuulemma suomalaisia työpaikkoja pelastetaan, vaikka EU:sta poistuminen ei tarkoita sitä, että muut eivät saisi lapioida rahaa EU rahareikään. Kokoomus syyttää muita vaihtoehdottomuudesta, vaikka se itse on kieltäynyt selvittämästä muita vaihtoehtoja, jotta vain heidän vaihtoehtonsa olisi pöydällä.

Kuten sanoin, tärkeämpää on se miltä asiat näyttävät, ei se miten ne käytännössä ovat.

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Näyttää olevan niin,ettei perussuomalaisittain...oops,sorry persulaisittain
ajatteleva ei pysty olemaan normaali ja keskustelemaan esillä ja käsillä olevasta asiasta.Kysyn niin kauniisti,kuin osaan..miten helvetissä tämä
kettuilukommentti liittyy tähän asiaan.En ole kokoomuslainen,enkä edes likelläkään.En ole persulainenkaan,mutta taatusti paljon kauempana persuista
kuin kokoomuksesta.Vastenmielista,kun pelkästä päänaukomisesta muodostuu
puolueen linja.Ja sitäpaitsi paljonkos niitä tuomittuja,eli rikollisia,kuten
sinä sanot,teidän porukoista löytyykään.

E Grenfors

"Kettuilu kommentti" liittyy asiaan, koska Kokoomus luo tälläkin positiivista mielikuvaa Kokoomuksesta, kun se huolehtii kävyistä ja puista. Käytännössä nämä ovat merkityksettömiä asioita, mutta niiden avulla saadaan luotua positiivista imagoa.

En pidä siitä tavasta jolla Kokoomus vetoaa äänestäjiin. Yritetään vedota tunteisiin, vaikka politiikassa vain poliitikalla ja sen JÄRJELLISELLÄ laadulla on merkitystä. Kokoomus vetoaa tunteisiin ja sen politiikka on mielestäni järjenvastaista.

Tästä nämä kommentit kumpuavat ja ne liittyvät asiaan.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Helppo nakki. Sirotelkaa Sarkomaa lento-oravan paskaa puukäpylään ja rakkaat puut säästyvät. Oravatkin siinä ohessa.

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Todellakin,näin Hesalaisena myös ompas omituinen juttu.Missä lienee
sylttytehdas,jost asia on alkuisin.Lienee,jossain puisto-osastolla,joku
diplomi maisemaarkkitehti on saanut lähes kuolemattoman idean,joka taas
sitten johtaakin alueen maiseman kuolemaan.Mitähän muuta helsingin maisemiosta ruvetaan muuttamaan sadanvuodentakaiseen ilmiasuunsa.
Vaikka kuinka yritän en löydä moiselle järkevää selitystä.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Kokoomukselaiselle voin jo täältä kaukaa vakuuttaa aivan varmasti ettei Helsingin puita tulla kirveillä kaatamaan.Uskon uuden puunkaatotekniikan saapuneen jo Helsinkiinkin sekä tiedon siitä, että saha on paljon kätevämpi ja tehokkaampi puunkaadossa ja nykyään niitä on jopa polttomoottorikäyttöisiäkin.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Pohjoisen miehethän voisivat tulla suojelemaan Helsingin puita kiitollisena vastapalveluna kun helsinkiläiset ovat suojelleet pohjoisen puustoa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Nyt Valjakka, on kysymys luonnon suojelusta. Kaikkea ei pidä politisoida.

Pekka Juntunen

Kyllä kai poliitiikan voi politisoida ja erikoista tässä on ettei yksikään hallituksen kansanedustaja viitsi keskustella oleellisista poliittisista kysymyksista puunhalaamisesta kylläkin.

Käyttäjän martin kuva
Harri Rautiainen

Sari, otsikoit: "Ei hakata Helsingin puita"

Ja sitten jatkat:
"Puu-Käpylässä meneillään oleva työ on arvioitava."

Ja sitten halaut jotain tietoa seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen. Siihen mennessä Pohjolankadun ja tonttien puut ovat jo siistissä pinossa.

Eikö tätä asiaa ole mitenkään pystytty käsittelemään kaupunginhallinnossa ennen kuin vahinko on jo tapahtunut.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Citykanit sai tappaa, koska söivät vihreiden kannabikset. Herttoniemen siirtolapuutarhan ketutkin saa tappaa, koska voivat puraista stadilaista julkisella sektorilla loikoilevaa maisteria.

Mutta syrjäseutujen pihoissa pyörivät sudet ja karhut, ne pitää suojella. Se on koko Helsingin etu.

Missäpäin Sari Sarkomaa itse mahtaa asustella? Ettei vain Raha- Käpylässä!